Kaason rinnat olivat morsiamelle liikaa – kielsi kauniit naiset hääseurueestaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Häät voivat olla joillekin naisille heidän koko elämänsä suurin päivä. Pikkutytöstä saakka prinsessajuhlista haaveilleet neitokaiset voivat kuitenkin muuttua suunnittelun aikana hirviömorsiamiksi. Tällöin myös ystävyys joutuu koetukselle.

Eräs kaaso kertoo Redditissä haaveilleensa jo pitkään rintojen suurennusleikkauksesta. Hänen on määrä korjauttaa povensa tämän kuun loppupuolella, koska on saanut vihdoinkin taloudellisen mahdollisuuden leikkaukseen. Hän kertoi leikkauksesta parhaalle kaverilleen, joka on menossa naimisiin syyskuussa.

Yllättäen morsian pyysi kaasoa siirtämään leikkausta häiden jälkeen suoritettavaksi, koska haluaa itse olla päivän kaunein nainen ja ystävän uudet rinnat veisivät kaiken huomion. Kaaso lupautui pukeutumaan peittävään asuun, mutta tästäkin huolimatta morsian suuttui ja poistui loukkaantuneena tapaamisesta.

Yhtäkkiä nainen ymmärsi, miksi heidän hyvännäköinen sydänystävä ei ollut päässyt kaasoksi. Morsian valitsi rinnalleen naisia, joita piti itseään rumempana. Kaaso on hämmentynyt asiasta, sillä selkeästi hänen ystävänsä on pitänyt myös häntä rumana.

Bride asked me to put off my boob job



byu/AngryMOH1 inbridezillas