Karhuperhe liikkuu lähellä asuinaluetta Pieksämäellä – ilmoita havainnoista hätänumeroon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poliisille on tehty kuluneen viikon aikana useita ilmoituksia Pieksämäen Kukkaromäen ja Nikulanmäen alueella liikkuvista karhuista. Ilmoitusten perusteella kyse on emästä ja kahdesta pennusta. Poliisi on antanut karhusta karkoitusmääräyksen.

Pieksämäellä toimivan paikallisen riistanhoitoyhdistyksen SRVA-toimijat voivat ryhtyä karhuperheen karkotustoimenpiteisiin heti, kun niistä saadaan havainto asutuksen lähellä. Määräys koskee Partaharju-Nikulanmäki-Kukkaromäki aluetta.



Karhuhavainnot on tehty noin kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Havaintoalueen pohjoisosissa on Partaharjun suosittu ulkoilualue. Poliisin arvion mukaan karhujen liikkuminen alueella ei toistaiseksi aiheuta vaaraa ihmisille, mutta asiasta on syytä olla tietoinen. Karhuhavainnot pyydetään ilmoittamaan välittömästi hätäkeskukseen, jolloin myös karkotustoimenpiteet voidaan käynnistää nopeasti.