Isän kuorsaus kuulostaa tennispeliltä – hauska videoesitys nettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet ihmisten ja eläinten hauskoista kuorsausäänistä. Nyt erään perheen isä on kuorsannut siten, että sen suusta pääsee samanlainen ääni kuin löisi tennismailalla palloa.

Perheen lapset ovat päättäneet hieman vitsailla vanhempansa kustannuksella. He ovat kuvanneet nettiin, kuinka kaksi sisarusta esittää pelaavansa tennistä isän kuorsausäänen tahtiin. Vaikka video on julkaistu jo viime vuonna, kiertää se edelleen viraalina.

Kuorsaus on yleistä, mutta harva tietää sen olevan terveyshaitta sekä kuorsaajalle itselleen että hänen kanssaan samassa sängyssä tai huoneessa nukkuville. Kuorsaus on seurausta ylähengitysteiden lisääntyneestä vastuksesta unen aikana. Kuorsaus luokitellaan sairaudeksi, jos siitä on merkittävää haittaa terveydelle.

Uusimmat