NCIS Rikostutkijat -sarjan kulisseissa kuohuu – työpaikkakiusaamista vuosien ajan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuodesta 2003 saakka NCIS Rikostutkijat -televisiosarjassa näytellyt Pauley Perrette on syyttänyt vastanäyttelijäänsä Mark Harmonia työpaikkakiusaamisesta ja väkivallasta. Tämä oli myös syy, miksi hän päätti lopettaa sarjassa näyttelemisen.

Pauley Perrette on kirjoittanut Twitteriin, että ei aio enää koskaan palata NCIS Rikostutkijat -sarjaan, koska pelkää vastanäyttelijäänsä. Hän on saanut jopa painajaisia asian takia. Nainen kertoo aloittaneensa työskentelyn uuden televisiosarjan parissa, jossa hän on turvassa ja onnellinen.

Goottihenkistä laborantti Abby Sciutoa esittävä 49-vuotias Pauley Perrette on työskennellyt NCIS Rikostutkijoiden parissa 16 vuoden ajan. Vastanäyttelijänä toimivan Mark Harmonin pitbull on aiheuttanut ikäviä tilanteita kuvauksissa. Neljävuotias Dave-niminen koira on muun muassa hyökännyt yhden kuvausryhmän työntekijän kimppuun aiheuttaen hänelle 16 tikkiä vaatineen haavan.

https://www.instagram.com/p/BB_mIOxBoSH/