Maailmankuulu pelastuskoira Frida eläkkeelle – nousi sankariksi maanjäristyksen jälkeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pelastuskoira Frida nousi julkisuuteen vuoden 2017 Meksikon maanjäristyksen jälkeen. Sen avulla paikalliset viranomaiset onnistuivat pelastamaan lukuisia luonnonmullistuksen uhreja.

Nyt 10-vuotias labradorinnoutaja pääsee viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Meksikon hallitus on tiedotteessaan kertonut Fridan lopettavan työnsä yhdeksän vuoden palveluksen jälkeen. Sen uraa kunnioitettiin maan laivaston järjestämässä tilaisuudessa.

Frida löysi Meksikon tuhoisan maanjäristyksen jäljiltä 12 edelleen elossa ollutta uhria ja yli 40 ruumista. Lisäksi se oli Mashable-sivuston mukaan mukana 53 muussa pelastusoperaatiossa, kuten Haitin ja Equadorin maanjäristysten uhrien etsimisessä.

Viime vuonna Fridaa ja sen kouluttajaa Israen Arauzia kunnioitettiin oman patsaan muodossa. Pueblan kaupunkiin pystytetyn patsaan plakaatissa kaksikkoa kuvaillaan meksikolaisen vahvuuden symboleiksi.

 

Uusimmat