Maailmanlopun myrsky Meksikossa – kaupunki peittyi kaksimetrisiin raekinoksiin

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yllättävä sääilmiö on ajanut Meksikon suurimpiin kuuluvan Guadalajaran kaupungin kaaokseen. Kaupunkiin iski 30. kesäkuuta ennennäkemättömän rankka raekuuro. Guadalajaranin viikkoja kestäneet helteet saivat rajun päätöksen myrskyn kylvettyä tuhoja alueella.

Kaupungin kadut peittyivät jopa kahden metrin korkuisten raekinosten alle. Myrskyä ja sen seurauksia kuvaillaan alueella ennennäkemättömiksi. Raekuuro aiheutti vahinkoja lähes 200 kodille ja yritykselle.

The Guardian -lehden mukaan kuolonuhreilta on kuitenkin toistaiseksi vältytty, vaikka joillain asukkailla on nähty merkkejä hypotermiasta.

 

Uusimmat