Kohuvideo julkaistiin: Onko tässä Banksyn haastattelu 16 vuoden takaa?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Banksya voidaan pitää ehkäpä maailman tunnetuimpana katutaitelijana, jonka provosoivat graffitit, installaatiot ja maalaukset herättävät laajalti keskustelua ja niittävät suurta ihailua. Vieläpä mielenkiintoisemmaksi hänet tekee se, että vain harva tietää kuka Banksy-nimimerkin takana piilee.

Katutaiteilijan henkilöllisyydestä on muutama vahva teoria. London’s Queen Maryn yliopiston kriminologian opiskelijat käyttivät taannoin apuna maantieteellistä profilointia tekijän tunnistamiseksi. Opiskelijat päätyivät samaan henkilöön kuin sanomalehdet jo vuosia sitten. Banksy oli heidän mukaansa graffittitaiteilija Robin Gunningham.

Elektronisen musiikin tähti Goldie lipsautti puolestaan taannoin, että Banksy olisi Robert-niminen mies. Tällöin ihmiset laskivat ja päättelivät, että Banksy-nimimerkin takana on Massive Attack -suosikkiyhtyeen keulahahmo Robert Del Naja.

Nyt arkistojen kätköistä on löytynyt videohaastattelu, jolla väitetään olevan Banksy. Mies on pukeutunut lippalakkiin, huppariin ja kasvojensa yli vedettyyn t-paitaan, The Sun raportoi. Bristolin museoon parhaillaan näyttelyä keräävä Robert Murphy löysi ennen julkaisemattoman videon arkistoista. Kukaan ei ole pystynyt todistamaan, että videolla on Banksy itse.

He shows more of his face than we've ever seen before.

Publiée par The Sun sur Jeudi 4 juillet 2019

Uusimmat