Rekkakuski unohti lavan ylös – sitten tapahtui törmäys liikennevaloissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monet ammatit vaativat tarkkaivaisuutta ja keskittymistä. Ammattikuljettajien työ on vastuullista, koska keskittymisen herpaantuminen voi koitua vaaraksi usealle sivulliselle liikenteessä.

Nettivideolla nähdään, kuinka eräs kuorma-auton kuljettaja on ajellut tiellä lava yläasennossa. Kuljettaja on todennäköisesti unohtanut laskea lavan ennen liikkeelle lähtemistä. Erehdykset ovat inhimillisiä, mutta moni ihmettelee kuinka hän ei ole huomannut vahinkoa liikkeelle lähdettyään.

Lopulta kuljettaja joutuu tajuamaan lavan väärän asennon. Hänen matkansa päättyy risteyksessä oleviin liikennevaloihin, kun lava osuu tolppaan. Onneksi tilanteesta ei koitunut vaaraa muille liikenteenkäyttäjille.