Lähetin hölmöily videolle – heitti paketin maahan, peruutti koripallotelineeseen ja ajoi nurmikon kautta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme esitelleet valvontakameroiden ikuistamaa videomateriaalia lähettien kyseenalaisesta toiminnasta. Nyt verkkoon on julkaistu video, jolla esiintyvä Amazon Prime -yhtiön lähetti on hölmöillyt oikein urakalla. Videosta on tullut viraali.

Ensin ovikamera kuvaa, kun pihaan ajanut lähetti saapuu tuomaan robotti-imuria terassille. Hän heittää paketin maahan. Sen jälkeen suurikokoisella pakettiautolla ajanut nainen peruuttaa suoraan pihalla olleeseen koripallotelineeseen. Samalla hän kurvaa ajoneuvollaan nurmen kautta, vaikka parkkipaikalla näyttää olevan tilaa riittämiin.

Ammatikseen isokokoisia ajoneuvoja kuljettavilta voisi odottaa hieman taitavampaa peruutustyyliä. Ja jos työtehtävänä on ainoastaan se, että viet paketin perille ajoissa ja ehjänä, luulisi lähetin polvien taipuvan sen verran kyykkyasentoon, ettei pakettia tarvitse heittää maahan. Amazonin mukaan videolla on heidän alihankkijansa leivissä työskentelevä kuljettaja.

Uusimmat