Intia kieltää kertakäyttöisiä muovituotteita – valtava hanke auttaa maailman meriä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmassa on ryhdytty taistelemaan muovijätetää vastaan. Ihmiset ovat heränneet ongelmaan vasta nyt, kun eläinten vatsoista on löydetty kilokaupalla vesistöihin ajautuneita muoviroskia. Intia osallistuu kertäkäyttöisen muovin vähentämiseen uuden lain avulla.

Reuters kertoo Intian kieltävän kertakäyttöisten muovituotteiden valmistuksen, käytön ja maahantuonnin lokakuun alusta alkaen.

Muovipussit, hedelmäpussit, pillit, muovipullot sekä kertakäyttöiset mukit ja lautaset kielletään. Intian pääministeri Narendra Modin haluaa luopua lopuista kertakäyttötuotteista vuoteen 2022 mennessä, CNN uutisoi.

Intiassa asuu 1,3 miljardia ihmistä, eikä maan infrastruktuuri tai jätteen lajittelu kierrätyksineen ole länsimaisella tasolla. Onnistuessaan ympäristövaikutukset ovat merkittäviä, sillä suuri osa merien muovijätteistä on peräisin maassa virtaavasta Ganges-joesta.