Nicki Minaj lopettaa uransa! Shokkipäätös 36-vuotiaana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hiphopin kuningatar, 36-vuotias Nicki Minaj, on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Nainen aikoo tulevaisuudessa keskittyä perheeseen. Hän on kihloissa musiikkituottaja Kenneth Pettyn kanssa.

Aktiivista uraa 15 vuotta tehnyt amerikkalainen laulaja ja näyttelijä Nicki Minaj on ilmoittanut Twitterissä, että jää eläkkeelle, TMZ uutisoi. Hän kuuluu maailman seuratuimpien naisten joukkoon, joten osa faneista on ottanut eläköitymisuutisen shokkina. Hän on julkaissut yhteensä neljä studioalbumia.

Hän on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja. Hän on syntynyt Trinidadissa ja Tobagossa, jossa asui isoäidin kasvattamana viisivuotiaaksi asti. Hän muutti New Yorkin Queensiin ja teki lopulta läpimurtonsa vuonna 2010 Pink Friday -debyyttialbumillaan.

https://twitter.com/NICKIMINAJ/status/1169676721865412608