Loch Ness -materiaalia tutkittiin – hirviöhavaintojen syy löytyi viimein?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Skotlannin Loch Nessissä on jo kauan aikaa väitetty asuvan Nessie-lempinellä kutsuttu järvihirviö. Otagon yliopiston professori Neil Gemmell väittää löytäneensä mahdollisia todisteita siitä, että järven pinnan saattaa piillä ainakin jotain erikoista.

Gemmellin johtama tiimi otti Loch Nessin vedestä 250 näytettä, joista pystyttiin tunnistamaan kaikki järvessä eläviä lajeja niiden jättämien DNA-jälkien avulla. Niiden perusteella teoriat dinosauruksesta tai haista voi unohtaa. Sen sijaan näytteistä löytyi merkittävä määrä ankeriaiden DNA:ta.

Professori pitääkin mahdollisena, että Loch Nessin hirviö voisi olla suurikokoinen ankerias tai mureena. Ne voivat kasvaa 4-6 -metrisiksi, mutta havaintoja on tehty myös isommista yksilöistä. DNA-jäljistä ei käy ilmi niiden jättäjien koko.

– Järvessä elää ankeriaita. On mahdollista, että ne voisivat kasvaa normaalia suuremmiksi. Yksi tai kaksi yksilöä voisi kasvaa äärimmäisen kokoiseksi, ehkä puolet pidemmäksi tai isommaksikin, Gemmell kuvaili Metron mukaan.