Kiss esiintyy keskellä merta – fanit pääsevät seuraamaan keikkaa ja haita veden alta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rockyhtye Kiss on järjestämässä taatusti ainutlaatuisen keikan. He esiintyvät keskellä merta valkohaiden ympäröimänä.

Kiss tulee nousemaan lavalle Australian Port Lincolnista merelle lähtevällä laivalla. Joukko onnekkaita faneja pääsee seuraamaan esiintymistä veden alta sukellusveneestä käsin. Yhtyeen keikan lisäksi fanit pääsevät seuraamaan meressä runsaslukuisia haita.

– Kiss esiintyy Australian etelärannikon tuntumassa. He houkuttelevat paikalle haita, jotka rakastavat rock ’n rollin matalia taajuuksia, kuvaillaan tapahtuman järjestävän Airbnb:n sivuilla.

18. marraskuuta järjestettävään esiintymiseen myydään vain kahdeksan lippua 50 dollarin hintaan. Hyväntekeväisyyskeikan liput saapuvat myyntiin 14. lokakuuta.