Viranomaiset kielsivät: Suosikkiräppäri ei saa esiintyä Yhdysvaltojen ulkopuolella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri 21 Savage joutui aikaisemmin tänä vuonna ongelmiin Yhdysvaltojen maahanmuuttoviranomaisten kanssa. Iso-Britanniasta maahan vuonna 2005 muuttaneen tähden viisumi osoittautui umpeen menneeksi.

21 Savagen ura oli kuukausien ajan käytännössä jäissä. Tähti ei saa matkustaa esiintymään ulkomaille odottaessaan tulevaa oikeudenkäyntiä, jonka päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon. Keikkailu on nykyään levymyyntiä tuottoisampaa ja näin ollen monille artisteille elinehto.

Räppäri saattaa joutua odottamaan oikeudenkäyntiä vielä kauan aikaa. 21 Savage ei saanut kahdeksaan kuukauteen työlupaa, minkä ansiosta hän ei saanut pitkään aikaan työskennellä laillisesti edes Yhdysvalloissa. TMZ-sivuston mukaan lupa myönnettiin lopulta lokakuussa.