Nicki Minaj boikotoi Instagramia uudistuksen vuoksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Instagram kokeilee lukuisissa maissa uudistusta, jossa käyttäjien julkaisujen saamien tykkäysten määrää ei näytetä. Kokeilu on jakanut käyttäjien mielipiteitä jyrkästi.

Räppäri Nicki Minaj on ilmoittanut boikotoivansa Instagramia uudistuksen vuoksi. Hän kertoi Twitterissä, ettei aio käyttää sovellusta ainakaan viikkoon.

Nicki Minaj kertoo uudistuksen olevan huono artistien, etenkin itsenäisten muusikoiden kannalta. Monet heistä saavat tähden mukaan näkyvyyttä ja voimaa juurikin tykkäysten ansiosta.

Tykkäykset on piilotettu jo muun muassa Kanadassa, Australiassa, Japanissa, Italiassa ja Brasiliassa. Seuraavaksi uudistus otetaan käyttöön Yhdysvalloissa.

 

Uusimmat