MTV: Ihmiskaupasta epäillylle Veijo Baltzarille avustuksia 823 867 euroa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen kulttuurieliitin silmien alla vuosikymmenten ajan tapahtunut kyseenalainen teatteritoiminta nousi viimein uutisotsikoihin, kun poliisi alkoi tutkia kulttuurineuvos Veijo Baltzarin edesottamuksia. Hänen luotsaamansa kulttuuriyhdistys Drom ry on saanut kuluneen kymmenen vuoden aikana mittavan määrän avustusrahaa.

Kirjailija, ohjaaja ja kulttuurineuvos Veijo Baltzar on toiminut vuosikymmenten ajan usean tunnetun suomalaispoliitikon siipien suojassa. Hän on saanut valtionjohdolta tukea projekteilleen, joiden toimintatavat eivät ole kestäneet päivänvaloa. Mies on hakenut avustajineen rahoituista muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Euroopan unionilta. Avustuspäätös on ollut yleensä avokätinen ja myötämielinen.

Baltzar pidätettiin muutama viikko sitten epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Mies on tiettävästi kohdellut teatteriprojekteissaan olleita nuoria naisia ja alaikäisiä tyttöjä seksuaalissävytteisesti ja johtanut luovaa kultturitoimintaansa lähes lahkomaiseen tyyliin merenrantatalossaan Raaseporissa. Helsingin Sanomat julkaisi laajan artikkelin toiminnassa mukana olleiden tyttöjen haastatteluista.

MTV Uutiset tutki tarkemmin kulttuurineuvoksen ja hänen kuuliaiden avustajiensa anomia rahoituksia. Asian taustatietona kerrottakoon, että Humanistinen ammattikorkeakoulu toteutti kulttuurienvälisen kokemuspohjaisen pedagogiikan mallinnus- ja tutkimushankkeen vuonna 2011. Tarkoituksena oli selvittää, sopisiko Baltzarin opetusmenetelmät vientituotteeksi. Peräti 180.000 euroa maksaneen tutkimustyön raportista kävi silloin jo selville, että Baltzarin opetusmenetelmät ovat nuoria tyttöjä manipuloivia ja kyseenalaisia, eivätkä ne täytä korkeakoulutasoisen koulutuksen kriteerejä.

Tästäkin huolimatta Veijo Baltzarin yhdistys on saanut hankkeisiinsa tukea yhteensä 823.867 euroa vuosien 2009–2019 aikana.

Uusimmat