Saara Aalto julkaisi paljon puhuvan kuvan: ”Ehkä minun pitäisi meikata tänään”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoden alussa Britannian Dancing on Ice -ohjelmassa pronssille luistellut ja sen jälkeen ympäri Eurooppaa keikkaillut Saara Aalto on kiertänyt viime viikkoina esiintymislavoja poikkeuksellisen ahkerasti. Hän on nimittäin tehnyt kuukauden aikana peräti 20 konserttia uuden Fairytale – Joulun taikaa -joululevynsä julkaisun myötä.

Nyt Saara on julkaissut sosiaalisessa mediassa valokuvan, joka kertoo, että ahkera keikkailu jättää jälkensä. Se on kulissien takana rankkaa ja kuluttavaa työtä, vaikka näyttää monien mielestä helpolta. Aalto julkaisi kuvan juuri ennen kiertueensa viimeistä konserttia Savonlinnassa, ja kuvasta voidaan ehkä huomata ero kuvissa, jotka on ikuistettu ennen kiertuetta ja sen jälkeen.

– Ehkä minun pitäisi meikata tänään, Saara kysyy kuvansa yhteydessä.

– Todella jännittävää julkaista kaksi omaa kappaletta suomeksi. Joululevy antaa ihanan vapauden laulaa eri kielillä ja tehdä biisejä genreistä välittämättä. Olen todella ylpeä näistä kahdesta kappaleesta. Ne ovat ovat yksiä parhaista koskaan tekemistäni, Saara kertoi taannoin uudesta levystään.