Elokuvissakäynti lisääntyi Suomessa – kotimaisten elokuvien osuus romahti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Filmikamarin alustavien tilastojen mukaan vuonna 2019 elokuvateattereihin myytin Suomessa 8,4 miljoonaa lippua. Lisäystä edelliseen vuoteen oli lähes neljä prosenttia. Viime vuosi oli viides peräkkäinen vuosi, kun elokuvakäynnit ylittivät kahdeksan miljoonan rajan.

– Katsojamäärillä mitattuna 2019 oli ulkomaisten elokuvien vuosi. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus jäi alle 20 prosentin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2011. Kansainvälisesti kotimaisen elokuvan noin 17 prosentin katsojaosuus on kuitenkin hyvä, Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistinen kertoo.

Vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi päätyi Joker, joka ylitti ainoana elokuvana 400.000 katsojan rajan. Vuoden 2019 katsotuin kotimainen elokuva oli Risto Räppääjä ja pullistelija, joka sai lähes 290.000 katsojaa.

Uusimmat