YouTube-tähti Nikkie tuli kaapista: ”Synnyin väärään kehoon”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

NikkieTutorials-videoblogia pitää meikkitaiteilija, joka julkaisee kanavallaan hyödyllisiä kauneusalan niksejä ja meikkivinkkejä. Nikkien YouTube-kanavaa seuraa jo yli 12,7 miljoonaa fania, jotka odottavat naiselta uusia videoita lähes päivittäin. Nyt Nikkie päätti tulla seuraajilleen ulos kaapista.

Nikkie de Jager paljastaa seuraajilleen uusimmalla YouTube-videollaan olevansa transsukupuolinen. Nikkie kertoo heti videon alussa, että hän on edelleen hän eikä pidä minkäänlaisista lokeroinneista tai nimikkeistä, minkä vuoksi hän ei ole halunnut aiemmin puhua asiasta.

Nikkie syntyi omien sanojensa mukaan väärään kehoon, minkä vuoksi hän päätti korjata sukupuolensa. Meikkitaiteilija muistuttaa seuraajiaan siitä, että jokainen ihminen saa kirjoittaa oman tarinansa ja elää omaa elämäänsä niin kuin parhaaksi näkee. Video on saanut YouTube-tähden faneilta jo yli 200 000 kommenttia seuraajien näyttäessä tähdelle heidän tukensa.