Hammaslääkäri ajeli hoverboardilla toimenpiteen aikana – joutui heti ongelmiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen hammaslääkäri on päätynyt vaikeuksiin jokseenkin epätyypillisten toimenpiteidensä ansiosta. Seth Lookhart kuvattiin vuonna 2016 ajelemassa hoverboard-laudalla poistaessaan potilaan hammasta.

Lookhart jakoi videon lukuisille ihmisille, vitsaillen kyseessä olevan uusi standardinmukainen toimenpide. Tapaus ei naurattanut potilasta, joka ei ollut antanut lääkärille lupaa ajella hoverboardilla hampaan poiston aikana saati sitten kuvata tilannetta videolle.

CNN-uutissivuston mukaan Lookhartia syytettiin oikeudessa lukuisista laittomista hammaslääketieteellisistä teoista, kuten potilaiden hyvinvoinnin vaarantamisesta. Hän oli myös muun muassa laskuttanut sairasvakuutusjärjestelmää tarpeettomista toimenpiteistä. Huhtikuun lopussa selviää, minkälaisen rangaistuksen Lookhart saa teoistaan.