Reaaliaikainen kartta seuraa koronavirustartuntoja – suurin osa Kiinassa

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmalla leviävä koronavirus on tappanut yli 130 ihmistä. Tilastot kertovat, että tartuntoja on raportoitu yli 6.000 ja sairastuneista yli 110 on parantunut kokonaan. Johns Hopkinsin yliopisto on julkaissut tartunnoista reaaliaikaisesti päivittyvän kartan.

Euroopassa on tämän artikkelin kirjoittamishetkellä ainoastaan kahdeksan tartuntaa, joista neljä on Saksassa ja loput Ranskassa. Yhdysvalloissa, Australiassa ja Aasiassa on muutama tartunta, mutta suurin osa sairastuneista asuu Kiinassa. Sairastuneiden oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengenahdistus. Karttaa pääsee katsomaan täältä.

Pääosin oireet ovat olleet lieviä ja suurin osa sairastuneista on toipunut hyvin. Vakavaan taudinkuvaan sairastuneilla on yleensä ollut jokin pitkäaikaissairaus, ja menehtyneet ovat olleet pääosin iäkkäitä, THL raportoi. Ihmisten kannattaa aina noudattaa hyvää käsihygieniaa.