Selena Gomez selätti mielenterveysongelmat – oikea lääke auttoi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuosien ajan mielenterveysongelmien kanssa taistellut 27-vuotias poptähti Selena Gomez kertoo, että on vihdoinkin saavuttanut rauhan mielessään. Syynä on diagnoosi ja oikeanlainen lääkitys, mikä on estänyt suuret mielen ailahtelevaisuudet.

– Minulla on huono itsetunto ja olen tehnyt töitä sen kanssa. Tunnen olevani nyt voimaantunut, koska olen saanut tilanteestani paljon tietoa ja tiedän, mitä minussa tapahtuu, Selena Gomez kertoo Wall Street Journalille.

– Elämäni kohokohdat ovat todella korkealentoisia, kun taas matalakaudet voivat pysäyttää minut viikoiksi kerrallaan. Minulle selvisi, että kyseessä on mielenterveysongelma ja rehellisesti sanoen, tämä oli helpotus. Tajusin, että on olemassa apua ja ihmisiä, joihin voin luottaa. Sain oikean lääkityksen ja elämäni on helpottunut.

Selena Gomez hehkuttaa, että rakastaa nykyisin viettää itsekseen aikaansa lököpöksyissä koiransa kanssa kotosalla. Hän on ollut kaksi vuotta sinkkuna, eikä asiassa ole mitään ongelmaa hänen mielestään. Nainen julkaisee myös uutta musiikkia piakkoin.