Poliisi selvitti sisarusten riitaa Vantaalla – syynä rikki menneet kuulokkeet

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisi on muistuttanut tällä viikolla lähisuhdeväkivallan tunnistamisen ja torjunnan tärkeydestä sosiaalisen median päivityksillään. Väkivalta voi olla fyysistä ja henkistä. Lähisuhdeväkivalta on luonteeltaan piilorikollisuutta, joka yleensä tulee poliisin tietoon vasta kun sitä on jatkunut jo pidemmän aikaa.

Viranomaisten tietoon tulleissa pari- ja lähisuhdeväkivaltarikoksissa oli 9.900 uhria vuonna 2018. Nyt poliisipartio on saanut kotihälytystehtävän tiistaina 4. helmikuuta hieman ennen puolta yötä Vantaan Paalukylänpolulle. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että veli oli lyönyt siskoaan.

Paikalla uhri, 23-vuotias nainen, kertoi partiolle, että hänen 26-vuotias veljensä oli lyönyt häntä nyrkillä. Syynä tähän oli uhrin mukaan se, että veli uskoi uhrin rikkoneen hänen kuulokkeensa. Uhrin veli puolestaan kertoi poliisille, että ei ollut lyönyt uhria, oli ainoastaan huutaen kysynyt syytä kuulokkeiden rikkomiseen. Veli poistui omaan asuntoonsa ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus.

Lähisuhdeväkivaltaan tulisi hakea aina apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska ensimmäinen lyönti on harvoin viimeinen. Lähisuhdeväkivallan tiedetään tyypillisesti pahenevan ja raaistuvan sen myötä, mitä pidempään se saa jatkua. Jos olet lähisuhdeväkivallan uhri, ota yhteyttä hätätapauksessa 112 tai kiireettömässä tapauksessa paikkakuntasi poliisiin.

Järjestöjen apua väkivallan uhreille tarjoavat muun muassa:



Rikosuhripäivystys



Ensi- ja turvakotien liitto



Nollalinja



Monika-naiset

Järjestöjen apua väkivallan tekijöille tarjoavat muun muassa:



Lyömätön linja



Miehen linja



Jussi-työ

https://www.facebook.com/Suomenpoliisi/photos/a.223925181512/10156577919271513/?type=3&theater