Astronautti palasi maahan 11 kuukauden jälkeen – koiran ihastuttava reaktio videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

NASAn astronautti Christina Koch palasi taannoin Maapallolle vietettyään 328 vuorokautta Kansainvälisellä avaruusasemalla. Kyseessä oli pisin naisen yhtäjaksoisesti avaruudessa viettämä aika.

Kochia vastassa hänen kotonaan oli lemmikkikoira LBD. Koiralla oli selkeästi ollut kova ikävä astronauttiomistajaansa. Kochin julkaisemalla videolla nähdään, kuinka LBD ei pysty pidättelemään intoaan naisen palatessa viimein kotiinsa pitkäksi venyneen työtetävän jäljiltä.

Ennätyksellisen avaruudessa vietetyn ajan lisäksi Koch päätyy historiankirjoihin suoritettuaan 18. lokakuuta avaruuskävelyn astronautti Jessica Meirin kanssa. Kyseessä oli ensimmäinen avaruuskävely, johon osallistui pelkästään naisia. Yhteensä Koch osallistui Kansainvälisellä avaruusasemalla kuuteen avaruuskävelyyn ja vietti yli 42 tuntia avaruudessa aseman ulkopuolella, uutisoi Buzzfeed.

 

https://www.instagram.com/p/B8hMY8HJF6k/?utm_source=ig_embed