Vauvan reaktio ihmetyttää – eräs isän äänistä saa heti itkemään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vauvat rakastavat hassuttelevia vanhempiaan ja reagoivatkin yleensä iloisesti perheenjäsentensä ilmeilyyn ja ääntelyyn. Eräs isä sai kuitenkin hämmästyksekseen huomata, että hänen tyttärensä alkaa heti itkemään kun hän tekee yhden erikoisen äänen.

Australiassa kuvatulla YouTube-videolla nähdään tilanne, jonka isä on halunnut kuvata muistoksi. Hän on huomannut, että yksi pieni hänen tekemä äänensä saa vauvan aina heti itkemään. Videolla nähdään, että Eve-niminen vauva on aluksi iloinen, mutta heti isän inahtaessa lapsi alkaa itkemään.

Isä ihmettelee tyttärensä reaktiota hänen tekemäänsä ääneen. Vanhemmat olivat huomanneet tietyn äännähdyksen aiheuttavan tytön itkun kun isä oli venytellyt ja päästänyt äänen suustaan yrittäessään koskettaa sormilla varpaitaan.

Uusimmat