Jennifer Lopez pettyi raskaasti – toivoi saavansa Oscar-ehdokkuuden

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja ja näyttelijä Jennifer Lopez nähdään uudessa Hustlers – Korkojen kera -draamaelokuvassa, joka tuli elokuvateattereihin Suomessa viime vuoden lopulla. Elokuvassa Jennifer Lopez esittää pääroolia eli Ramona Vega -nimistä stripparia, joka alkaa huijaamaan Wall Streetin bisnesmiehiä.

Jennifer Lopez sai paljon hyviä arvioita omasta roolisuorituksestaan ja hän näki monien suitsutusten kohdalla miten hänelle povattiin nyt ensimmäistä Oscar-ehdokkuutta. Nainen alkoi vähitellen uskomaan ehdokkuuteen itsekin. Kun ehdokkaat lopulta julkaistiin, Lopezin nimi ei ollut niiden joukossa.

Nyt 50-vuotias tähti avautui ensimmäistä kertaa siitä millainen pettymys se hänelle oli kun ehdokkuutta ei tullutkaan. Jennifer Lopez kertoi Pop Culture -sivuston mukaan näyttelevänsä siksi, että hän rakastaa sitä. Hän ei tarvitse palkintoja uskoakseen, että hän on hyvä siinä mitä hän tekee, mutta nainen oli silti kokenut suuren pettymyksen kun hän ei saanut Oscar-ehdokkuutta.

Jennifer Lopez oli selventänyt, että hän pettyi omasta puolestaan, mutta suuri osa tunnemyrskystä johtui myös siitä, että hän koki pettäneensä koko tiimin. Kaikki naisen läheiset olivat niin paljon uskoneet ja toivoneet ehdokkuutta, että Lopezista tuntui myös pahalta heidän puolestaan kun tunnustusta ei tullutkaan.