Väestöliitto selvitti: Tämä auttaa eniten työn ja perheen yhteensovittamisessa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Väestöliitto on analysoinut lapsiperheiden vanhempien työsuhteita ja kokemuksia työn ja perheen yhteensovittamisesta. Perhebarometrin mukaan työn ja perheen yhdistäminen onnistuu Suomessa etenkin työnantajien tarjoamien joustomahdollisuuksien ansiosta.

Työn ja perheen yhteensovittamista helpottavat ennen kaikkea itselle sopivat työajat, mutta heti toisena on työkavereiden ja esihenkilöiden tuki. Osa ihmisistä saattaa lykätä lastentekoa työllisyystilanteensa vuoksi, mutta tutkimus osoittaa, että 90 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä onnistuu melko hyvin sovittamaan työn ja perheen yhteen. Eroja syntyy koulutustausoista, kun korkeasti koulutetut pystyvät sopimaan paremmin työaikojen joustoista ja etätöistä.

–Työnantajilla on iso rooli työn ja perheen onnistuneessa yhteensovittamisessa. Joissain ammateissa työaikoja ja työn vaatimuksia on vaikea muuttaa perheystävällisemmiksi, mutta jo pelkkä ymmärrys ja työyhteisön tuki vanhempien haastavia aikatauluja ja elämäntilanteita kohtaan näyttäisi auttavan, kertoo tutkija Tiia Sorsa Väestöliitosta.