Seksikäs lateksiasu käänsi katseet – Pussycat Dolls -tähti Nicole Scherzinger säväyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Nicole Scherzinger tunnetaan 2000-luvun alussa suositun The Pussycat Dolls -tyttöbändin keulakuvana. Paluun tehnyt yhtye on julkaissut tänä vuonna tuoreen React-nimisen singlen.

Nyt Scherzinger nähdään seksikkäissä tunnelmissa tuoreessa Instagram-kuvassaan. Otoksissa 41-vuotias tähti poseeraa mustassa lateksiasussa. Hän vitsaili yrittävänsä harjoitella välttelemään kasvojensa koskettelua.

Pussycat Dollsin suunniteltu paluu koki taannoin takaiskun koronaviruksen vuoksi. Yhtyeen keväälle kaavailtu paluukiertue jouduttiin perumaan pandemian vuoksi. Korvaavaa kiertuetta suunnitellaan kuitenkin lokakuulle.