Vuonna 2021 ei nähdä uusia emojeita – syynä koronavirus

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronakriisillä on monia yllättäviäkin vaikutuksia. Yksi niistä on se, ettei ensi vuonna tulla näkemään ainuttakaan uutta virallista emojia.

Emojistandardeista vastaava Unicode Consortium on ilmoittanut, ettei vuonna 2021 julkaista uusia emojeita. Pitkälti vapaaehtoisvoimin operoiva ja voittoa tavoittelematon Unicode Consortium on koronakriisin vuoksi joutunut siirtämään julkaisua, eikä emojien kehittelijöillä ole aikaa luoda niitä.

Vuodelle 2021 suunnitellut emojit julkaistaankin todennäköisesti vuonna 2022. Koronakriisi ei kuitenkaan vaikuta tammikuussa esitellyn vuoden 2020 uuden emojimalliston julkaisuun. Se tulee tapahtumaan edelleen aikataulun mukaisesti syyskuussa 2020.