Realitykaunotar suuntasi jo lenkkipoluille – synnytyksestä vasta pari kuukautta

Fitness Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Teddi Jo Mellencamp tunnetaan Beverly Hillsin täydelliset naiset -televisiosarjasta. Nainen sai miehensä Edwin Arroyaven kanssa kolmannen lapsensa, Doven, tiistaina 25. helmikuuta. Pariskunnalla on myös kaksi vanhempaa lasta, viisivuotias Cruz-poika ja seitsemänvuotias tytär Slate.

Teddi Mellencamp on alkanut hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen kiinnittämään palautumiseensa huomiota. Teddi Mellencamp on luonut seuraajiaan ja itseään varten uuden hyvinvointiohjelman, joka kantaa nimeä Go All In by Teddi. Ruoka- ja liikuntasuunnitelma on suunnattu etenkin raskaudesta toipuville naisille, ja myös Mellencamp itse on alkanut noudattamaan omaa ohjelmaansa.

Yleensä synnyttämisen jälkeen tulee odottaa vähintään puoli vuotta ennen kuin naisia rohkaistaan lenkkipoluille hölkkäämään tai juoksemaan. Hyppivää liikettä tulisi etenkin ensimmäisten kuukausien aikana välttää, koska kohdun laskeuman riski on vielä suuri alavartalon lihasten ollessa edelleen palautumistilassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Teddi Mellencampia menemästä jo lenkkipoluille.

Hyvinvoinnin ja liikunnan ammattilaisena tähti on varmasti konsultoinut lääkäriään ja tehnyt tarvittavat tarkastukset ennen kuin hän on aloittanut juoksuharrastuksensa uudelleen. Moni on silti ihmetellyt 38-vuotiaan kolmen lapsen äidin nopeaa palautumista ja tuoreita kuvia, joissa tähti nähdään melko hoikassa kunnossa reippaalla hölkkälenkillä.