Noel Gallagher aikoo autokouluun – haluaa ajokortin 53-vuotiaana!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen muusikko Noel Gallagher on turvautunut muiden apuun autokyydeissään koko elämänsä ajan. Mies on nyt päättänyt mennä autokouluun. Hän suunnittelee hankkivansa 80-luvun auton menopelikseen.

Matt Morgan’s Funny How -podcastissa vieraillut Noel Gallagher on kertonut ottaneensa ajotunteja. Hän myöntää, että autolla ajaminen olisi kuitenkin tuskallista, koska se tarkoittaisi hänen joutuvan tarttumaan itse rattiin. Mies on kokeillut kerran autolla ajamista 90-luvulla. Hänen tallistaan löytyy vuoden 1967 Jaguar-merkkinen arvoauto, jonka mies on suunnitellut jättävänsä perinnöksi yhdelle kolmesta lapsestaan.

Oasiksen 53-vuotiasta nokkamies Noel Gallagheria pidetään yhtenä Britannian merkittävimmistä ja lahjakkaimmista muusikoista. Rokkari erosi yhtyeestä vuonna 2009 riideltyään rajusti veljensä ja kollegansa Liam Gallagherin kanssa. Mies on moittinut nykyajan musiikkimaailmaa useaan eri otteeseen.