Koira oppi käyttämään uimalelua – huvittava tilanne videolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kelluttava vesinuudeli toimii hyvänä apuna uima-altaassa esimerkiksi lapsille, jotka jo osaavat uida, mutta eivät jaksa polskia kauaa ilman apua. Nyt videolla nähdään kuitenkin hauska tilanne, jossa perheen lemmikki näyttää omistajilleen miten kyseinen uimatarvike toimii.

Perhe oli eräänä päivänä huomannut, että heidän kultainennoutajansa oli oppinut käyttämään vesinuudelia. Nainen päätti kuvata videolle hauskan tilanteen, jossa koira hyppää heidän uima-altaaseensa nuudelin perässä ja kapuaa sen päälle.

YouTube-videolla nähdään miten koira hyppää altaaseen ja ui vesinuudelin luo. Se osaa asetella itsensä juuri oikeaan kohtaan nuudelin keskelle ja nauttii kellumisesta uima-altaassa. Lopulta se vielä ui omistajan luo kelluttavan vesinuudelin avulla aivan kuin ihmiset.