Eminemin väitetään kuolleen – perätön #RIPEmimem trendasi Twitterissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-tähti Emimemin fanit saattoivat joutua järkyttämään pahimman kerran selaillessaan sosiaalista mediaa tiistaina. Twitterissä levisi tuolloin huhu, jonka mukaan räppäri olisi kuollut.

Kaikki sai alkunsa sittemmin poistetun Twitter-käyttäjä @Levicumsockin julkaisusta, jossa hän väitti tappaneensa Eminemin. Tämän jälkeen hän jakoi lukuisia #RIPEminem-hashtagilla varustettuja viestejä. Emimemin kuolemaan viitannut hashtag alkoi pian trendata Twitterissä, ja moni fani ehtikin hetken luulla räppärin todella kuolleen.

Tänä vuonna uutta musiikkia julkaissut tähti on kuitenkin huhuista huollimatta edelleen elossa ja voi hyvin. Vaikka vuosi 2020 on ollut monenlaisia yllätyksiä ja ikäviä käänteitä täynnä, ei kaikkea sosiaalisessa mediassa lukemaansa kannata siis edelleenkään niellä sellaisenaan.

 

https://twitter.com/LostAdventProd/status/1295858790558908416