Nainen ehdittiin julistaa kuolleeksi – hengitys huomattiin vasta hautaustoimistossa

Ohhoh! · Tim Isokivi

Maailmalta kantautuu toisinaan tapauksia, joissa jo kuolleeksi julistettujen ihmisten onkin huomattu olevan edelleen elossa. Nyt tällaista tapausta on todistetty Yhdysvaltojen Detroitissa.

Ensihoitajat hälytettiin sunnuntaina pelastamaan tajuttomana löydettyä 20-vuotiasta naista. Hengittämätöntä uhria yritettiin turhaan elvyttää noin puolen tunnin ajan. Lopulta nainen jouduttiin julistamaan kuolleeksi.

Koska tapaukseen ei uskottu liittyvän rikosta, ei ruumista toimitettu People-lehden mukaan tarkempiin kuolinsyyntutkijan tutkimuksiin. Sen sijaan se toimitettiin suoraan hautaustoimistoon, jotta omaiset voisivat sopia jatkojärjestelyistä. Tunteja myöhemmin naisen oletetusta kuolemasta James H. Colen hautaustoimiston työntekijät huomasivat yllätyksekseen hänen hengittävän.

Edelleen elossa olevaksi osoittautunut nainen kiidätettiin hautaustoimistosta nopeasti sairaalaan. Hänen tämänhetkinen tilansa ei ole tiedossa.