Onnibusin matkustajalla todettiin koronavirus – matkusti Helsingistä Jyväskylään

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Jyväskylässä asetettiin eilen karanteeniin yhteensä 140 henkilöä koronaviruksen vuoksi. Tilanne on huolestuttava, mutta terveydenhuolto on onnistunut jäljittämään kaikki tartuntaketjut. Yksi koronavirukseen sairastunut on matkustanut Onnibussilla Helsingistä Jyväskylään lauantaina 22. elokuuta kello 10:52 lähteneellä vuorolla.

– Tämänhetkisen tiedon ja selvittelyn perusteella linja-autossa ei ole ollut lähikontakteja alle kahden metrin läheisyydellä viruksen kantajaan. Terveydenhuolto kuitenkin suosittaa, että mikäli olet matkustanut kyseisellä vuorolla ja olet hengitystieinfektio- tai vatsaoireinen, hakeudu koronatestiin olemalla yhteydessä omaan terveysasemaan tai tee oirearvio omaolo.fi-sivustolla, tiedotteessa sanotaan.

Tartuntaryppäiden lisäksi Jyväskylässä on todettu yksittäisiä tartuntatapauksia, joiden alkuperä ei ole tiedossa. Parhaillaan terveydenhuolto selvittää laajoja altistumisia kahdessa 22.8. järjestetyssä yksityisessä iltatapahtumassa. Tilaisuuksissa tartunnalle on altistunut jopa 100 asukasta. Heidät on määrätty karanteeniin ja koronatesteihin tartuntaketjujen katkaisemiseksi.