Sloveniaan pystytettiin Melania Trumpia esittävä pronssipatsas – sai hämmentyneen vastaanoton

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdsyvaltojen presidentti Donald Trumpin Melania-vaimo on kotoisin nykyisen Slovenian alueelta. Yhdysvaltojen ensimmäisen naisen kunniaksi on hänen synnyinkyläänsä Svenicaan pystytetty patsas, joka on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Ensimmäinen Melania Trumpia esittävä puinen patsas joutui tuhopolton kohteeksi.

Sen tilalle pystytettiin Berliinissä asuvan amerikkalaistaiteilija Brad Downeyn suunnittelema pronssinen veistos. Downeyn mukaan teoksen inspiraationa toimivat neuvostojohtajia esittävät patsaat, ja hän kertoo CNN-uutissivustolle paikallisten olevan erittäin myötämielisiä Melania Trumpin esittävän veistoksen suhteen.

Sosiaalisessa mediassa patsas on tosin saanut vähemmän innostuneen vastaanoton. Moni ihmetteli Downeyn veistoksessa ottamia silmiinpistäviä taiteellisia vapauksia, sillä Melaniella ei esimerkiksi näy patsaassa juuri minkäänlaisia kasvonpiirteitä. Huomiota patsas kuitenkin todennäköisesti tuo Sevnican kylälle, josta on Donald Trumpin valtaannousun myötä tullut Mealia-teemaisia tuotteita myyvä suosittu turistikohde.

https://twitter.com/xaviergonzajr/status/1307091732673245184