Koronapandemialla raju vaikutus Disneylandiin ja Disney Worldiin – jopa 28 000 työntekijälle potkut

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronakriisillä on ollut tuhoisa vaikutus moniin turistikohteisiin, eikä edes maailman suurimpiin yhtiöihin lukeutuva viihdejätti Disney ole säästynyt niiltä. Nyt kymmenet tuhannet yhtiön teemapuistojen työntekijät ovat irtisanomisuhan alla.

Disney on ilmoittanut irtisanovansa yhteensä 28 000 työntekijää Kalifornian Disneylandista ja Floridan Walt Disney Worldista. Yhtiön mukaan 67 prosenttia irtisanottavista on yhtiön osa-aikaisia työntekijöitä, mutta leikkaustoimet tulevat vaikuttamaan kaikkiin puistojen työntekijöihin. Yhteensä Disneyn puisto-osastossa työskentelee Yhdysvalloissa noin 100 000 henkeä.

Disneyn liikevoitto putosi CNN-uutissivsuton mukaan vuoden 2020 ensimmäisten kolmen kuukauden aikana jopa 91 prosenttia. Kalifornian Anaheimissä sijaitseva Disneyland on ollut suljettuna maaliskuusta alkaen, vaikka alkuperäisten suunnitelmien mukaan teemapuisto oli määrä avata turisteille kesällä. Floridan Walt Disney Worldissa aloitettiin sen sijaan vaiheittainen uudelleenavaaminen heinäkuussa.