A$AP Rocky pitää ulkonäöstään huolta – puhdistaa, kuorii ja kosteuttaa

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kosmetiikka-alalle siirtyneen poptähden Rihannan ja räppäri A$AP Rockyn huhuttiin vuoden vaihteessa seurustelevan. Pariskunta ei ikinä vahvistanut huhuja vaikka heidät nähtiin yöpymässä yhteisessä hotellihuoneessa. Nyt kaksikko nähdään melko flirttailevina hauskassa haastattelussa.

GQ-kanava on julkaissut YouTube-videon, jossa Rihanna haastattelee A$AP Rockya ja esittelee miehelle erilaisia elämään, hyvinvointiin ja kauneuteen liittyviä kysymyksiä. Rihannalla voidaan selvästi nähdä hieman pilkettä silmäkulmassa ja myös A$AP Rocky näyttää flirttailevan tähdelle vastatessaan hänen kysymyksiinsä.

Seksiaddiktiksi itseään kuvaillut A$AP Rocky kertoi haastattelun aikana kiinnostuneensa ihonhoidosta jo nuorena tarkkaillessaan omaa äitiään. Hän itse pitää ihonhoitoa tärkeänä asiana ja kertoo säännöllisesti kuorivansa ihoaan. Mies muistaa myös aina puhdistaa kasvonsa ja käyttää niille tarkoitettua kosteusvoidetta.