Romanialainen liiga pyöritti huumekauppaa Helsingissä – euron pillereitä takavarikkoon 200 000 kappaletta

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Helsingin poliisilaitos epäilee, että Suomeen taannoin saapunut romanialainen ryhmä on tullut maahamme ainoastaan rikosten tekemistä varten. Romanian kansalaisista koostunut järjestäytynyt rikollisryhmä myi Helsingin alueella niin sanottuja euron pillereitä.

Liiga toimi muun muassa Helsingin Puotiharjussa sijaitsevan Puhoksen ostoskeskuksen ja Kallion alueella. Ryhmä myi laittomia huumelääkkeitä, kuten Rivotril ja Alprazolam-tabletteja. Katukauppa oli avointa ja se aiheutti runsaasti lieveilmiöitä.

‒ Toiminta aiheutti alueellisesti huomattavaa häiriötä. Verraten näkyvä toiminta oli haitaksi yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, ja laittomilta markkinoilta hankitut huumaavat lääkeaineet ovat omiaan aiheuttamaan vakavan hengen ja terveyden vaaran, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Nikkanen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi takavarikoi syyskuussa ryhmältä yli 200.000 laitonta huumaavaa lääkevalmistetta. Poliisi otti rikoksista epäiltyinä kiinni kymmenkunta henkilöä. Esitutkinnan valmistuttua vangittuna on edelleen viisi Romanian kansalaista. Rikoksilla tavoiteltu taloudellinen hyöty on noin 300.000 euroa. Huumausainetablettien vähittäiskaupalla on pyritty maksimoimaan saatava tuotto. Ryhmällä ei ollut muuta tarvetta tai tarkoitusta oleskella Suomessa.

‒ Tehtyjen kiinniottojen ja takavarikon jälkeen havaittiin, että levitysporras pyöri alueillaan ainakin hetken ilman myytävää. Tältä osin vaikuttavuutta on saavutettu. Poliisi jatkaa ilmiön seuraamista, Nikkanen toteaa.

https://www.facebook.com/Helsinginpoliisilaitos/posts/3496663120415197