Tara Reid ei tarjonnut Nicole Kidmanille roolia elokuvassaan: ”En ole lähettänyt viestiä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijätähti Tara Reid on tuottamassa Masha’s Mushroom -nimistä elokuvaa, jossa hän toimii yhtenä päätähdistä. Nainen houkutteli lähettämässään Instagram-viestissä Nicole Kidmania mukaan elokuvan tähtikaartiin, mutta nyt Reid on kiistänyt lähettäneensä viestiä.

Nicole Kidman julkaisi taannoin itsestään kuvan, jossa hän istuu parvekkeella upea New Yorkin kaupunki taustalla. Kuvan kommenttikenttään Tara Reid oli kirjoittanut pitkän viestin, jossa hän kehui Kidmania ja kertoi olevansa hänen iso faninsa. Viestissä Reid myös kertoi tulevasta elokuvaprojektistaan ja pyysi Nicole Kidmania seuraamaan Tara Reidiä sosiaalisessa mediassa, että hän voisi kertoa aiheesta Kidmanille lisää.

Kyseisestä viestistä kysyttiin 45-vuotiaalta Tara Reidiltä lisätietoja eräässä haastattelussa, mutta nainen tuntui olevan hämillään aiheesta. ”En kyllä muista lähettäneeni mitään viestiä Nicole Kidmanille”, Reid tunnusti Daily Mail -sivuston mukaan. Ilmeisesti Reidin omaa henkilökohtaista Instagram-tiliä käyttää muutama assistenttikin, joista joku oli kirjoittanut Kidmanille viestin Reidin nimellä.

https://www.instagram.com/p/CIJyvAvJJGi/