Jason Momoa yllätti syöpää sairastavan faninsa – lapsen reaktio sulattaa sydämet

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Jason Momoa näytteli HBO-kanavalla esitetyssä huippusuositussa Game of Thrones -sarjassa Khal Dragon roolia, josta mies tulikin monille tunnetuksi. Tämän jälkeen miehellä on ollut monia suuria roolia, joista yksi suurimmista on Aquaman-elokuvan päärooli.

Nyt Jason Momoa jakoi sosiaalisessa mediassa sydäntä lämmittävän kuvasarjan, jossa hän esittelee ison faninsa Danny Sheehanin. Danny Sheehan on seitsemänvuotias urhea poika, joka taistelee tällä hetkellä syöpää vastaan. Pojalla todettiin kolme vuotta sitten harvinainen ja hyvin aggressiivinen aivokasvain.

Danny Sheehan oli yllättynyt toden teolla saadessaan Aquaman-leluja ja suuren kolmikärkisen sauvan. Mukana oli ollut myös viesti Aquamanilta, jossa tähti oli kertonut, että ei malttaisi odottaa pääsevänsä ratsastamaan pojan kanssa delfiineillä.

Dannyn äiti Natalie Sheehan oli yllättynyt lahjasta vähintään yhtä paljon kuin poika itse. Äiti oli kertonut People-sivuston mukaan, että pojan iloa ja leikkisyyttä oli ihanaa seurata vierestä. Äidin mukaan lahja oli tullut hyvään aikaan, koska pojalla oli juuri ollut menossa hyvin vaikea ja intensiivinen hoitojakso.

https://www.instagram.com/p/CIdojRYj9rk/