Maisa Torppa avautuu: ”Yhden lehden osalta aivan loppuun maalitettu”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Autourheilija Jari-Matti Latvalan kanssa taannoin avioliittoa suunnitellut lentoemäntä ja malli Maisa Torppa päätyi lopulta Latvalan kanssa eri teille pettämiskohun myötä. Taannoin mediassa väitettiin, että Torppa olisi yrittänyt iskeä ystävänsä aviomiestä pikkujouluissa marraskuussa. Kohuja on siis riittänyt.

Nyt Torppa on julkaissut sosiaalisessa mediassa pitkän päivityksen, jossa hän avautuu sosiaalisesta mediasta ja julkisuudesta sekä rajanvedosta oman perheensä ja julkisuuden välillä. Päivityksen varsinainen ydin on kuitenkin hieman synkempi, sillä Maisa kertoo kokevansa itsensä erään lehden maalittamaksi.

– Koen olleeni etenkin yhden lehden osalta aivan loppuun maalitettu. En olisi koskaan halunnut kirjoittaa näitä asioita julkisuuteen, mutta emme nähneet muuta vaihtoehtoa kuin totuuden julki tuomisen, Maisa Torppa kirjoittaa ja kertoo täydellisestä kunnioituksen puutteesta hänen yksityiselämäänsä kohtaan.

– Olemme välillä hämmentyneinä tuijottaneet kirjoituksia ja pohtineet, että onko meillä oikeasti aviokriisi niin kuin lööpissä lukee. Että olemmeko vain unohtaneet, että meillä on kriisi päällä. On todella loukkaavaa lukea sivullisia tekstiä, joista pitää paikkansa ehkä kolme lausetta.

Samalla Maisa paljasti, että he ovat saaneet selville kuka heidän lähipiiristään vuoti tietoja lehdille ja päässeensä hänestä jo eroon. Lehtiotsikoiden vähentämiseksi Torppa kertoo hiljentävänsä sosiaaliset mediansa, mutta ei vielä kertonut koska aikoo sen tehdä.