Miehet kaupittelivat sukkia vanhukselle – veivät satoja euroja lompakosta Polvijärvellä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Polvijärvellä asuva vanhus on joutunut huijauksen kohteeksi torstaina 17. joulukuuta puolen päivän aikaan. Kaksi miestä oli saapunut hänen asuntoonsa kaupittelemaan sukkia. Vanhus suostui ostamaan sukat.

– Toinen kauppiaista oli tarjoutunut ottamaan vanhuksen lompakosta kauppahinnan. Sama mies oli ilmoittanut olevansa janoinen ja pyytänyt vanhusta hakemaan hänelle lasillisen oikein kylmää vettä.



Kun vanhus oli tuonut vesilasin, olivat kauppiaat jo poistuneet. Myöskin vanhuksen lompakko oli tyhjennetty. Rahaa oli kadonnut satoja euroja, Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.

Toinen miehistä oli noin kolmekymmentävuotias ja pidempi. Toinen mies oli noin viisikymmentävuotias, pyöreähkö ja hänellä oli parta. Molemmat olivat käyttäneet maskeja. Tapaukseen liittyy mahdollisesti porrasperäinen, musta auto. Samaiset henkilöt ovat myyneet vanhuksen mukaan myös kesällä alusvaatteita Polvijärvellä.

Poliisi varoittaa tällaisista kauppiaista ja heidän tavastaan toimia. Poliisi kehoittaa myös miettimään, kannattaako tuntemattomia ihmisiä yleensäkään laskea asuntoon aina sisälle saakka. Samaiset miehet saattavat liikkua muuallakin Pohjois-Karjalan alueella kuin Polvijärvellä. Poliisi pyytää vihjeitä ja havaintoja tämän kaltaisista kauppamiehistä ja ajoneuvoista. Tiedot voi ilmoittaa poliisipäivystyksen numeroihin 0295 415 455, 0295 415 320 tai hätänumeroon 112 , jos henkilöistä on välitön havainto. Ilmoita sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi