Cardi B alusvaatevideolla – ei jättänyt arvailun varaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuosi 2020 on ollut räppäri Cardi B:n ja Offsetin suhteelle melkoista myllerrysten aikaa. Syyskuussa Cardi B haki eroa aviomiehestään, mutta jo seuraavana kuukautena pari sopikin erimielisyytensä ja palasi takaisin yhteen.

Hiphop-tähtien suhde vaikuttaa olevan jälleen vakaalla mallilla. Tällä viikolla Cardi B juhlisti Offsetin 29. syntymäpäivää rohkean Instagram-videon muodossa. Siinä hänet nähdään poseeraamassa alusvaatteisillaan. Twitterissä hän puolestaan muisti avomiestään twerkkausvideolla.

Cardi B ja Migos-räppäri Offset menivät naimisiin vuonna 2017, ja seuraavana vuonna syntyi heidän tyttärensä Kulture. Cardi kohahdutti aikaisemmin tänä vuonna Megan Thee Stallionin kanssa tehdyllä rohkealla WAP-hitillään. Offsetin tuorein sooloalbumi, Father of 4, julkaistiin puolestaan viime vuonna.