Mies kavalsi seurakunnalta 32 000 puntaa – menetti ne aikuisviihdehuijaukseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdistyneen kuningaskunnan Boltonissa toiminut seurakunnan kirjanpitäjä Ian Muschampon tuomittu varojen kavaltamisesta neljän kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän kavalsi kirkon remonttiin tarkoitettuja varoja säännöllisesti 2,5 vuoden ajan.

Seurakuntansa talousasioita hoitanut 67-vuotias mies sai itselleen varoja kirkon kassasta yhteensä 32.000 puntaa, eli noin 35.000 euroa. Sattumaa tässä tapauksessa on se, että myös hän itse joutui huijatuksi. Mies nimittäin ystävystyi aikuisviihdesivustolla Jessica-nimisen naisen kanssa.

Muschampon maksoi kavaltamista varoistaan Jessicalle rahaa. Jessica oli oikeasti mies ja ammattihuijari, joka petkutti hyväuskoisia henkilöitä maksamaan hänelle rahaa nyyhkytarinoiden siivittämänä, The Sun uutisoi.