Suomessa on todettu 17 koronaviruksen brittimutaatiota – leviää aiempaa herkemmin

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Uusi muuntunut koronaviruksen brittiläinen mutaatio voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. THL:n mukaan ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että muuntunut virus aiheuttaisi aiempaa vakavampaa tautia tai uusintainfektioita jo aiemmin koronavirustaudin sairastaneilla. Suomessa on todettu nyt 17 muuntunutta koronavirustartuntaa.

Tapaukset liittyvät pääosin Britanniassa tai muualla ulkomailla matkustukseen aikavälillä 7.–20.12.2020, ja sairastuneista kaikilla on todettu Britanniassa viime aikoina levinnyt uusi virusmuunnos. Tartunnoista viisi on todettu sairastuneiden perheenjäsenillä, jotka ovat olleet karanteenissa. Myös yhteensä 14 sairastuneiden kanssa samassa taloudessa asuvaa tai lähipiiriin kuuluvaa on todettu koronapositiivisiksi, mutta viruksen tyypin tarkempi tutkimus on vielä kesken.

Aiemmin Suomessa on todettu kaksi Britanniasta ja yksi Etelä-Afrikasta peräisin olevaa muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta. Myös Norja, Ruotsi ja Tanska ovat raportoineet viime päivinä useista uusista muuntuneen koronaviruksen aiheuttamista tapauksista. Koronavirusrokotteen arvioidaan suojaavan myös muuntuneen viruskannan aiheuttamalta taudilta.