FBI:n etsimä rakettireppumies kiitää kahden kilometrin korkeudessa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme muutama kuukausi sitten Los Angelesin taivaalla lentokoneiden välissä lentäneestä mystisestä rakettireppumiehestä. Nyt sama tekniikkanero on asentanut reppunsa selkään ja lähtenyt uusintalennolle. Tällä kertaa hän lensi kahdessa kilometrissä.

Viranomaiset eivät tiedä rakettureppumiehen henkilöllisyyttä, mutta haluaisivat varmasti selvittää sen kahdesta syystä. Toinen syy on se, että hän on aiheuttanut vaaratilanteen lentäessään ilmatilassa ilman lupaa ja vieläpä suhteellisen lähellä Los Angelesin kansainvälistä lentoasemaa. Toisekseen siksi, että rakettireppumiehen käyttämä edistyksellinen teknologia kiinnostanee myös muita tahoja.

China Airlinesin lentäjä raportoi äsken rakettireppumiehestä lentäessään reilun kymmenen kilometrin päässä Los Angelesista. Myös kaksi muuta lentäjää vahvisti havainnoin. Yhdysvaltojen keskusrikospoliisi FBI tutkii rakettireppumiehen henkilöllisyyttä, Gizmodo uutisoi.