Ranskanbulldoggi ei halunnut kävellä – raahautui mielummin pitkin käytäviä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yleensä koirat ovat todella innokkaita lenkille lähtijöitä. Monet koirat ulkoilevat mielellään säällä kuin säällä, mutta huvittavien videoiden muodossa on kuitenkin voitu nähdä myös poikkeustapauksia, joissa lemmikkejä täytyy suostutella kävelylle.

Nyt huvittavalla YouTube-videolla nähdään miten itsepäinen Lulu-niminen ranskanbulldoggi ei ole jaksanut kävellä. Nainen on kuvannut puhelimellaan videon, jossa nähdään miten koira makaa selällään ja antaa omistajansa raahata itseään pitkin asuntorakennuksen käytävää.

Omistajan mukaan kyse ei kuitenkaan tällä kerralla ole siitä, että Lulu ei olisi halunnut lähteä kävelylle. Koira ei vain halua kävellä käytävällä, koska raahaaminen tuntuu siitä mukavammalta. Selällään makoillen Lulu saa mukavan hieronnan ja rapsutuksia kun omistaja vetää koiraa käytävämattoa pitkin eteen päin.