Jenna Dewan upeissa kuvissa lapsen syntymän jälkeen – kertoi noudattavansa 80-20 -dieettiä

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijänä ja tanssijana tunnettu Jenna Dewan sai puoli vuotta sitten hänen uuden miehensä Steve Kazeen kanssa pojan, jonka he nimesivät Callum Michael Rebel Kazeeksi. Viime aikoina perhe on viettänyt rauhallista kotielämää ja nauttinut uudesta tulokkaastaan.

Nyt 39-vuotias Jenna Dewan on poseerannut ensimmäistä kertaa poikansa syntymän jälkeen näyttävissä lehtikuvissa. Women’s Health -lehden kuvauksissa tähden ylle oli puettu sporttisia kokonaisuuksia, jotka korostivat naisen upeaa vartaloa. Monissa kuvissa Dewan paljasti jo keskivartalonsakin.

Jenna Dewan kertoi haastattelussaan harrastavansa tällä hetkellä pilatesta ohjaajansa kanssa videopuhelun avulla kolmesta neljään kertaan viikossa. Tähti myös paljasti noudattavansa tällä hetkellä kasviperäistä ruokavaliota, koska sillä hänen kehonsa toimii parhaiten. Dewan lähestyminen aterioiden terveellisyyttä kohtaan on 80-20 -dieetti, jossa 80 prosenttia ajasta syödään terveellisesti ja 20 prosenttia ruoista saa pyhittää herkuttelulle.