Ensimmäinen avaruushelikopteri lähestyy Marsia – tarkoitus lentää planeetan pinnalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mars-luotainten määrä on kasvanut viime aikoina merkittävästi, kun planeetalla jo olevien luotainten lisäksi useita uusia lähestyy parhaillaan. Yks niistä on Yhdysvaltain avaruushallinto NASAn Perseverance, joka vie Punaiselle planeetalle myös ensimmäisen avaruushelikopterin. Sen on määrä lentää Marsin pinnalla, jotta kykenisi tutkimaan mahdollisimman suuren alueen.

NASA/JPL-Caltech

Perseverancen mukana kulkeva Ingenuity-niminen avaruushelikopteri voi mullistaa tavan, jolla ihmiskunta tutkii muita planeettoja. Kyseessä on aurinkovoimaa käyttävä laite, jonka on tarkoitus laskeutua Marsiin 18. helmikuuta. Sekä Ingenuity että Perseverance kuvaavat Marsin pinnalla videota, jonka ne lähettävät maapallolle, mutta avaruushelikopteria ryhdytään käyttämään alustavien tietojen mukaan vasta muutaman kuukauden kuluttua.

Luotaimen on perillä määrä laskeutua vanhaksi järven pohjaksi epäillylle paikalle Jezeron kraateriin. Aika näyttää löytävätkö laitteet Marsin pinnalta merkkejä elämästä. Mikäli Ingenuity toimii, on kyseessä ensimmäinen ihmiskunnan toisella planeetalla ohjaama lentolaite. Laitteet lähetettiin kohti Marsia heinäkuussa 2020.